Spotifyssä ei ole taajuuskorjainta eli ulkomaalaisittain equalisaattoria. Sellaisen Spotifyn Windows-versioon saa, kun vaivautuu asentamaan Equalify-lisäohjelman.

Equalifyn asennusohjeet kannattaa lukea tarkkaan. Ohjelma pitää asentaa täsmälleen samaan kansioon kuin Spotify, ja se ilmaantuu käyttöliittymään vasta, kun Spotify on käynnistetty uudelleen ja sillä on soitettu jotain kappaletta.

Asiansa Equalify hoitaa ihan mukiin menevästi. Ainakin taannoin hankittujen edullisten kuulokkeiden ylikorostuneita diskantteja pystyi tämän avulla mukavasti hillitsemään. Kovin tarkkaa säätöä ei pysty tekemään, mutta hieman krouvimpikin tuunausmahdollisuus riittänee useimmille.

Passikuvan otattaminen valokuvaamossa maksaa Tampereella vähintään noin 15 euroa. Siksi tarve uusia vanha 10 vuoden passi uuteen antoi myös mahdollisuuden kerrakin “tienata” satoja euroja maksaneella valokuvausvälineistöllä DIY-hengessä.

Varsinaisen kuvan ottaminen on homman helpoin vaihe. Passien uudistusten myötä hinta-voimassaoloaikasuhteen puoliintumisen lisäksi myös kuvaan liittyvät vaatimukset ovat kasvaneet. Vanhan passin kuva on otettu selkeästi etuviistosta ja silmälasien sangat peittävät silmiä. Uusien ohjeiden mukaan tämä ei käy, vaan kuvassa pitää pönöttää kuin amerikkalaisessa pidätyskuvassa ikään. Poliisin sivuilla on onneksi idioottivarmat ohjeet kuvan ottamiseen oikealla tavalla.

Kuva on helpompi saada onnistumaan ilman silmälaseja, joten jätin ne suosiolla kuvasta pois. Ensimmäinen kuvausyritys tapahtui kirkkaassa ikkunasta tulvivassa luonnonvalossa valkoista seinää vasten. Olin kuitenkin liian lähellä seinää, ja siihen muodostui selvä varjo. Tämä ei käy, vaan taustan pitää olla tasainen. Toinen yritys tapahtui auringon laskettua, joten oli pakko käyttää salamaa. Heijastin salaman katon kautta ja vaimo sai painaa laukaisinta. Itse asetuin reilusti kauemmaksi valkoisesta seinästä, jotta varjoja ei syntyisi taustalle. Polttoväli oli noin 40 mm kroppikennoisella kameralla, jolloin se vastaa suunnilleen filmikameran normaaliobjektiivilla otettua kuvaa. Lopputuloksessa valkoinen tausta näytti tasaisen harmaalta. Lopputuotoksen kontrastin pitäisi olla mahdollisimman hyvä, mutta sellaisen siitä sai jo kuvausvaiheessa säätämällä valotuksen sopivasti.

Seuraava vaihe prosessissa tuottaakin sitten enemmän työtä. Kuvan ottamisen jälkeen siitä pitää vielä saada oikean kokoinen ja erityisesti pään, tarkemmin sanottuna leuan ja päälaen väliin jäävän alueen, koon täytyy olla toleranssien (32-36 mm) sisällä. Kuvakoko ei ole kovin oleellinen asia, koska lopputuotteen saa saksittua oikean kokoiseksi. Netistä löytämissäni ohjeissa käytetään hienoja sovelluksia, kuten Photoshop tai GIMP, joita en ole hankkinut tai viitsinyt koneelleni asennella. Sen sijaan asennettuina löytyivät Googlen Picasa ja Paint.NET.

Paint.NET-ohjelmalla ei voi muuttaa kuvan kokoa suoraan järkevällä tavalla oikeaksi. Siksipä käytin Picasaa kuvan rajaamiseen. Tein Picasan rajaustyökaluun uuden kuvakoon, jonka mitat olivat 47 x 36. Tässä vaiheessa merkitystä on vain näiden lukujen suhteella. Rajasin peukalotuntumalla sopivan kokoisen passikuvan ja exporttasin sen uuteen tiedostoon.

Tässä vaiheessa siis jo määräytyy tuo vaikein osa, eli pään koko. Maksimikoko (36 mm) on sama kuin kuvan leveys, eli Picasassa rajaustyökalun aluetta kääntelemällä vaaka- ja pystyrajauksen välillä voi yrittää arvioida, kuinka iso lopullisesta päästä muodostuu. Helpohko keino on asettaa rajaus ensin vaakakuvaan ja säätää sitten rajauksen korkeus pään koon mukaisesti leuan ja päälaen välille. Sitten rajausta kasvatetaan hieman ja vaihdetaan se pystykuvaksi. Lopuksi rajaus siirretään niin, että pää osuu kuvan keskelle, ja lopputuloksen pitäisi olla priimaa.

Näin olin saanut muodostettua sopivaan kuvasuhteeseen rajatun kuvan, jonka avasin nyt Paint.NET ohjelmassa. Muutin kuvakoon netistä löytyneiden ohjeiden mukaisesti pikseleissä ilmaistuna kokoon 425 x 555. Tämä vastaa passikuvan minimikokoa tulostettuna tarkkuudella 300 pikseliä tuumalle.

Seuraavaksi kopioin näitä pikkukuvia kymppikoiselle kuvapohjalle kuusi kappaletta. Kymppikuva on kooltaan 102 x 152 mm. Tuollaisen kuvapohjan pystyy luomaan helposti Paint.NET-ohjelmassa kun muistaa asettaa myös tulostustarkkuuden sopivaksi (300 px / in).

Seuraavana päivänä marssin valmis kuusi passikuvaa sisältävä kuvatiedosto mukanani Tampereen Kauppakadulla sijaitsevaan Fotomax-liikkeeseen, jossa kuvien tulostaminen onnistuu odottaessa. Tungin muistikortin liikeessä olevaan pömpeliin ja valitsin kuvani tulostettavaksi. En valinnut kuvaan minkäänlaisia reunoja tai kuvaparannuksia. Säädin asetukset myös niin, ettei kuvaa skaalattaisi.

Valmis kuva tulostettiin viidessä minuutissa, mutta se ei ollut aivan halutun kaltainen. Liikkeen kymppikuvan tarkat mitat olivat 101 x 150 mm ja kuvani oli rajautunut alareunasta. Valmiit passikuvat olivat millin isompia kuin suunnittelin ja siksi tarkkaan mitoitettu pääni oli liian suuri. Heitto oli tosin tulkinnanvarainen koska päälaen sijaintia ei hiusten alta voi aivan tarkkaan määrittää. Joka tapauksessa tiesin jo valmiiksi, että kuulani ei aivan ole toleranssien sisällä.

Poliisilaitoksella virkailija ei aluksi välittänyt kuvista mitään, valitsi vain kahdesta täsmälleen samanlaisesta kuvasta mielestään paremman. Ongelmia tuli kuitenkin sormenjälkien antamisen ja maksusuoritusten jälkeen, kun virkailijan laitteisto ilmeisesti hylkäsi kuvan ensin juuri pään koon vuoksi. Virkailija mutisi “tämän olevan rajoilla” ja kokeili uudelleen, jolloin kuva meni seulasta läpi ja lähes 15 euron säästö toteutui. Tältä jännitykseltä olisi säästynyt, jos kuvasta olisi tehnyt varmuuden vuoksi muutaman erilailla rajatun version.

Poliisilaitokselle kannatti varata netistä käyntiä varten aika, joka säästi muun rahvaan seassa jonottamiselta. Olin paikalla hyvissä ajoin, joten ehdin käydä kahvilla samassa rakennuksessa olevassa Amigan kahvilassa. Olin kahvilan ainoa asiakas, kun odotushuoneessa tupaten täynnä. Siirryin odotustilaan viisi minuuttia ennen varattua aikaa ja sain kutsun tiskille minuutin odottelun jälkeen, selvästi etuajassa. Homma oli lopulta hoidettu täsmälleen silloin kun varattu aika alkoi.

Amazon julkaisi hiljattain uuden kätevän apuohjelman Kindle-sähkökirjalukulaitteen omistajille. Send to Kindle -niminen ohjelma toimii Windows-koneen tiedostoselaimessa ja mahdollistaa tekstien lähettämisen Kindleen nopeasti. Ohjelma asentaa koneelle myös tulostinajurin, joka siirtää tulostetut asiakirjat Kindleen PDF-muodossa.

amazon.com/sendtokindle

Toinen vastaavalla idealla toimiva ohjelma on Chrome- ja Safari-selaimiin saatavilla oleva lisäosa, nimeltään myös Send to Kindle. Sen avulla verkkosivujen sisällön voi toimittaa Kindleen luettavaksi myöhemmin. Sen sijaan että teksti menisi Instapaper palvelun kautta, Send to Kindle lähettää sen suoraan Kindlen sähköpostiosoitteeseen. Tällä tavalla teksti on nopeammin luettavissa Kindlessä, sillä Instapaper päivittää tekstit kerran vuorokaudessa. Huonona puolena voi pitää sitä, että Send to Kindlen avulla toimitetut tekstit näkyvät jokainen erikseen laitteen valikossa, ja ahkeran lukijan laitteen valikoima paisuu nopeasti sellaiseksi, että sitä on vaivalloista selata. Instapaper-palvelun kautta toimitetut tekstit näkyvät yhden otsikon alla.

klip.me/sendtokindle/

Asiakirjoja laadittaessa aikaa kuluu itse kirjoittamisen lisäksi asiakirjan muotoiluun. Usein käy niin, että huomio kiinnittyy muotoseikkoihin liian herkästi ja lopulta aikaa kuluu niiden säätämiseen turhan paljon. Parempi olisi kirjoittaa ensin teksti valmiiksi asti ja antaa sille haluttu ulkoasu vasta lopuksi.

Häiriöttömään kirjoittamiseen on saatavilla lukuisia erilaisia ohjelmia, jotka pyrkivät suuntaamaan huomion itse tekstiin muotoseikkojen tai muiden häiriötekijöiden sijaan.

Q10 (http://www.baara.com/q10/) on tekstieditori, joka on suunnattu niille, jotka etsivät kevyttä ratkaisua häiriöttömään kirjoittamiseen Windows-ympäristössä. Sen ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi kokoruututila, automaattiset korjaukset, ajastin, näppäinäänet, tavoitteiden asettamistoiminto, oikoluku, automaattitallennus, ja niin edelleen. Ohjelma on kooltaan vain noin 300 kt ja se voidaan suorittaa suoraan muistitikulta. Erityisen miellyttävää on se, että ohjelman värit voi säätää mieleisekseen. Itse olen käyttänyt silmiä rasittamattomia oletusasetuksia: kokoruututilassa musta tausta ja oranssi teksti.

Olen kuitenkin tykästynyt laatimaan dokumentteja suoraan verkossa toimivilla tekstieditoreilla siksi, että näin teksteihin pääsee käsiksi käytännössä mistä tahansa, jos verkkoyhteys on saatavilla. Näin tiedostoja ei tarvitse siirrellä muistitikulla tai lähettää sähköpostilla. Toki Q10:llä luodut tiedostot voi tallettaa esimerkiksi Dropbox-palveluun ja jakaa sitä kautta useammalle koneelle. Verkkoeditorit tarjoavat kuitenkin muita hyödyllisiä ominaisuuksia varsinkin silloin, jos tekstillä on useampia kirjoittajia.

SimpleText.ws (http://www.simpletext.ws) on erittäin yksinkertainen tekstieditori, jota pääsee käyttämään Google-tunnuksilla. Palvelinohjelmisto, jonka päällä SimpleText.ws toimii on saatavilla avoimesti, joten ne, jotka eivät pidä riippuvuudesta yhteen palvelutarjoajaan voivat pystyttää oman palvelimen tekstieditoria varten. SimpleText ei kuitenkaan tallenna tiedostoja automaattisesti eikä sisällä kokoruututilaa. Palvelussa luotuja tekstejä ei myöskään voi helposti linkittää muiden saataville. Näistä syistä olen käyttänyt ohjelmaa vain lyhyiden muistiinpanojen tallentamiseen.

Google Docs on erittäin monipuolinen verkkopohjainen toimisto-ohjelmisto, ja sen tekstieditori sisältää toimintoja vaikka millä mitalla. Ohjelmistolla laadittuja dokumentteja voi jakaa ja muokata helposti toisten käyttäjien kanssa. Ulkonäköuudistusten myötä Google Docsin tekstieditorista kuitenkin poistui kokoruututoiminnallisuus, joka piilotti muotoiluun liittyvät valikot. Onneksi tämä toiminto on nyt palautettu palveluun käyttäjien toiveiden mukaisesti. Sen lisäksi että Gooogle Docsin asettaa kokoruututilaan, täytyy vielä painaa F11-näppäintä, jotta selaimen kontrollit saadaan piiloon. Valitettavasti Google Docs ei tue teemoja, joten taustan asettaminen mustaksi kuten Q10-ohjelmassa ei onnistu helposti ilman Greasemonkey-skriptausta tai muita vastaavia ratkaisuja.

Jonkinlaiseksi teollisuusstandardiksi on muotoutunut Microsoft Wordin käyttö asiakirjojen laatimiseen. Onneksi lukuisat tominnot voi tässäkin tapauksessa piilottaa, yksinkertaisella kikalla: asiakirjaa tarkastellaan kokoruudun lukutilassa ja tekstin editointi sallitaan erikseen lukutilan asetuksista.

Vielä eräs keino kirjoittaa tekstejä muotoiluista välittämättä on Latex-ladontaohjelmiston käyttö. Sen keskeinen idea on muotoilujen määritteleminen tekstistä erillisesti niin, että asiakirjan eri osat määritellään avainsanojen avulla samaan tapaan kuin verkkosivujen tapauksessa käyttämällä erillisiä HTML- ja CSS-tiedostoja. Latex-tiedostot voi laatia esimerkiksi edellä mainitulla Q10-editorilla. Latexin käytössä on kuitenkin joitakin ongelmia. Sen Windows-versioiden käyttöönotto vaatii jonkin verran perehtyneisyyttä. Erilaisten erikoistapausten toteuttaminen vaatii usein ratkaisun etsimistä netistä. Ohjelman virheilmoitukset ovat toisinaan melko vaikeaselkoisia. Lisäksi lopullisen version säätäminen kelvolliseksi vaatii ainakin omassa tapauksessani melko paljon aikaa ja useita “muokkaa – ‘käännä’ PDF-tiedostoksi – tarkista lopputulos” -syklejä. Tiedostojen tallentamiseen ja jakamiseen liittyvät ongelmat ovat Latexin kanssa tietenkin samoja kuin muissakin normaaleissa tekstieditoreissa.

Koska suosin Latexinkin tapauksessa verkkopohjaista ratkaisua, olen käytellyt sujuvasti ScribTex-palvelua, joka toimii varsin näppärästi. ScribTexissä Latex-tiedostoja voi muokata suoraan selaimessa ja lopputuloksen saa näkyville selaimen toiseen välilehteen. Tämä nopeuttaa lopullisen version tuottamista melkoisesti. Lisäksi palvelu tukee useita kirjoittajia ja sisältää versiohallinnan. ScribTexin puute on kuitenkin sama kuin Google Docsin: kirjoitusnäkymän värejä ei saa muokattua mieleisekseen. Myös automaattitallennus olisi mainio ominaisuus.

PDF-tiedostojen lukeminen Kindlellä voi olla hankalaa, koska Kindle ei osaa skaalata niitä kovin hyvin. Varsinkin jos käytössä on kuuden tuuman näytöllä varustettu Kindle, PDF-tiedostojen tekstikoko jää todella pieneksi, jos niitä yrittää lukea skaalattuna niin että koko sivu näytetään kerralla. Vielä hankalampaa on lukea kaksipalstaista dokumenttia, jollaisia esimerkiksi ACM-muotoillut artikkelit ovat.

Onneksi ratkaisu on yksinkertainen. Amazonin palvelu muuntaa kaikki sähköpostilla Kindlen free.kindle.com-osoitteeseen lähetetyt tiedostot Kindlen tukemaan AZW-tiedostomuotoon. Ainoa poikkeus on PDF-tiedostot, joita ei oletusarvoisesti muunneta. Muunnos kuitenkin tehdään, jos sähköpostin aihekentästä löytyy avainsana “convert”.

Kokeilin kikkaa muutamalla ACM-muotoillulla artikkelilla, ja systeemi pelasi moitteettomasti.